Lähde Matkalle Ruijaan 14.-17.6.2012

Bussimatkalla näet Suomen Lappia ja Norjan Finnmarkin suomalaisten kalastajakyliä sekä Ruijan upeita maisemia. Ilmoittautumiset mieluiten toukokuun puoliväliin mennessä ja viimeistään 31.5.

>>> Lisätietoja

Siirtolaismusiikin seminaari ja pelimanni-iltamat Peräseinäjoella 5.5.2012

Yhdistys yhteistyökumppaneineen järjesti lauantaina 5.5. Amerikansuomalaisen musiikin esitelmätilaisuuden ja  Pelimanni-iltamat Kulttuuritalo Pokilla Peräseinäjoen keskustassa. Tapahtuma on järjestetty jo kolme kertaa Riihimäellä yhdessä sikäläisen yhteistyökumppanimme kanssa ja nyt halusimme tuoda sen Suomen Siirtolaisuusmuseon kotipaikkakunnalle.

Tilaisuuden aloittivat alavuteIaiset Sapsun Pikkupelimannit kaksirivisineen. Harmonikan historiasta ja amerikansuomalaisista harmonikansoittajista kautta aikojen kertoi riihimäkeläinen alan asiantuntija Toivo Tamminen. Yhdysvalloissa kuvaamiaan videoita Archie ja Tauno Heikkilästä sekä Hannes Juntusesta esitti Heikki Tamminen, joka kertoi myös amerikansuomalaisista kanteleensoittajista. Riihimäkeläisveljesten lisäksi seminaariosuudessa esiintyi ilmajokelainen Tuomas Yli-Luukko, joka soitti isoisänsä aikoinaan Amerikasta tuomalla gramofonilla mm. Hiski Salomaan ja Matti Jurvan savikiekkoja.

Iltamissa konsertoivat harmonikan mestaripelimannit Teppo Välimäki Jalasjärveltä ja

Airi Hautamäki Alavudelta sekä Suomen mestari Tanja Rinto Peräseinäjoelta. Iltamanäytelmä oli Airi Lepistön ja Kari Lahtisen riemullisesti tulkitsema Illallinen yhdelle. Peräseinäjoen Pelimannit viihdyttivät yleisöä harmonikka- ja viulukokoonpanollaan. Iltamien päätteeksi tanssittiin paikallisen Oksat Boys –orkesterin tahdittamina. Tapahtuma sai erinomaisen vastaanoton sadesäästä huolimatta.

Lisää amerikansuomalaista musiikkia on tarjolla heinäkuun puolivälissä, kun Ameriikan Poijat –puhallinseitsikko saapuu Suomeen ja Peräseinäjoelle. Torviseitsikko esiintyy kahdessa omassa konsertissaan 15.7. ja 16.7. Seitsikko esiintyy myös 16.7. klo 14 Peräseinäjoen Kalajärvellä pidettävässä Kansainvälisessä Siirtolaisjuhlassa. Tervetuloa!