Seminaarit ja yleisöluennot
Siirtolaismusiikki soi ja
mestaripelimannit viihdyttävät
mukana Toivo Tamminen, Ari Tykkyläinen sekä mestaripelimannit Teppo Välimäki, Airi Hautamäki ym. ym.
lauantaina 5.5.2012
klo 13-17 Amerikansuomalaisen musiikin esitelmätilaisuus
klo 17-18 Ruokailutauko, Vapaa Estradi
klo 18 - Pelimanni-iltamat, lopuksi tanssia
Paikka: Kulttuuritalo Pokki, Keskustie 28, Peräseinäjoki,
sijaitsee vinosti vastapäätä kirkkoa Osuuspankin vieressä
Suomesta Inkeriin – Inkeristä Suomeen 29.10.2010
Inkerinsuomalaisten historiaan ja nykypäivään painottuva Suomesta Inkeriin – Inkeristä Suomeen -seminaari pidettiin 29.10.2010 Terästalossa. Pääpuhujana oli FT Toivo Flink, joka kertoi inkerinsuomalaisten kohtaloista eri aikoina ja valotti aiheesta tekemiään tutkimuksia. Helsingissä asuva inkerinsuomalainen Antti Kirjanen kertoi perheensä vaiherikkaan ja vaikuttavan tarinan. Jalasjärveläinen maanviljelysneuvos Antti Kiviniemi esitteli tutkimuksiaan, jotka koskevat erityisesti Jalasjärvelle sijoittuneiden inkeriläisten kohtaloita. Hänen mielenkiintoiset tutkimuksensa jatkuvat.
Jatkoa inkeriläistapahtumalle on tulossa ensi kesänä, jolloin saamme mahdollisesti myös pienen näyttelyn aiheesta.
Tapahtuman kahvit tarjoiltiin maistuvan kurpitsapiirakan kera Hakalan
talolla vietetyn Halloweenin merkeissä.
Toinen valtakunnallinen amerikansuomalaisen musiikin seminaari ja iltamat -tapahtuma
pidettiin 9.10.2010 Riihimäen Herajoen Työväentalolla.
Päivän ensimmäinen seminaariosuus keskittyi Onni Laihasen (1916-1956) ja Toivo Mannisen (1914-1980) elämäkertoihin, joista esitelmöi tutkija Marko Tikka. Molemmat muusikot olivat 1930 - 1940-luvuilla kirkkaimpia hanuritähtiämme ja myöhemmin he jatkoivat uraansa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Seminaarin toinen osuus keskittyi Etelä-
ja Keski-Amerikan suomalaisiin, joista kertoivat latinalaisen Amerikan asiantuntijat Jyrki K. Talvitie ja Hannele Leppäneva.
Tapahtumassa julkistettiin kaksi cd-levyä. Viola Turpeiselle omistetulla levyllä Pasi Raukola ja Petri Raukola soittavat Violan ohjelmistoa. Toinen levy sisältää Onni Laihasen musiikkia.
Onni Laihasen ja Toivo Mannisen sävellyksiä esitettiin myös iltamaosuudessa, jota tahdittivat Marko Tikka, Hannu Virta, Pasi Raukola ja Petri Raukola, sekä Antero Paananen harmonikkaryhmineen. Tapahtuman järjesti yhteistyökumppanimme Ulkosuomalaiskulttuurin Seura ry / The Finnish Expatriate Cultural Society
La 28.8.2010 klo 13 – 16.30 Kaikille avoin paluumuuttajatapahtuma Terästalolla:
Suomalaisena kaukomailla ja lähinaapurissa
Syksyllä 2010 tulossa kaikille avoin Inkerinsuomalaisuus-iltapäivä
Amerikan
suomalaisen musiikin tapahtuma
pidettiin la 14.11.2009 Riihimäellä Herajoen työväentalolla. Tapahtuman pääosassa oli suomalaisjuurinen muusikko Viola Turpeinen (1909-1958), jonka syntymästä tuli 15.11. kuluneeksi 100 vuotta. Tilaisuus jatkui hieman syntymäpäivän puolelle, jolloin seurasi yllätysnumero: ”Viola” esiintyi ja soitti mieluisimmat kappaleensa.
Seminaariosuudessa esitelmöivät maailman parhaat Viola Turpeisen musiikin asiantuntijat, professori James Leary Wisconsinin yliopistosta USA:sta (professor of folklore and Scandinavian studies, University of Wisconsin) sekä suomalaiset Toivo Tamminen, Pekka Gronow.ja Riitta Kossi.
Tapahtumassa esiintyi useita maankuuluja harmonikan taitajia. Myös harrastajasoittajia esiintyi Vapaalla estradilla. Vanhoja arvohanureita ja harmonikanvalmistuksen historiaa esitteli asiantuntemuksella Toivo Tamminen.
Ensimmäiseen Amerikansuomalaisen musiikin tapahtuma Riihimäellä keräsi päiväohjelmaan, seminaariin ja iltamiinsa kaikkiaan sadan hengen yleisön useiden kymmenien esiintyjien lisäksi.
Maailmalta kotiin 9.5.2009
Paluumuuttaja-projektin toinen tapahtuma pidettiin Terästalolla la 9.5. otsikolla Maailmalta kotiin. Suomen Paluumuuttajat SPM ry:n puheenjohtaja Veikko Airaksinen kertoi yhdistyksestään ja myös omakohtaisista siirtolaiskokemuksistaan Ruotsissa. Tellervo Lahti haastatteli mm. Kanadan Torontosta yli 40 siirtolaisvuoden jälkeen Suomeen palannutta Aira Starkia ja Kanadan länsirannikon saarilla ja Vancouverin kaupungissa 30 vuotta elänyttä lokaria Tauno Alkulaa. Aivan toisenlaisista kokemuksista kertoi Afganistanissa asunut Riitta Järvenpää. Tilaisuuden musiikista vastasivat Tapani Helin ja Pekka Männikkö teemalla kotoa ja maailmalta. Maailmalta kotiin –tapahtuman jälkeen Paluumuuttaja-projekti jatkuu Suomeen palanneiden haastatteluilla.
”Kun minä kotoani läksin” – seminaari Amerikan siirtolaisuuden historiasta Isossakyrössä 28.3.2009 .
Professori Reino Kero kertoi suomalaisten Amerikan siirtolaisten erityispiirteistä, FM Marjatta Yli-Olli esitelmöi Erään siirtolaisperheen vaiheista ja tietopalvelupäällikkö, KL Jouni Korkiasaari kertoi siirtolaisrekistereistä ja opasti niiden käytössä. Tilaisuuden järjesti Kyrönmaan Opisto yhteistyössä Suomen Siirtolaisuusmuseon, Eteläpohjalaiset Juuret-yhdistyksen ja Isonkyrön kulttuuritoimen kanssa. Seminaarin juontajana ja puheenjohtajana toimi projektipäällikkö, FM Tellervo Lahti Suomen Siirtolaisuusmuseosta.
Terveisiä Paraguaystä –tilaisuus 11.4. 2009 Terästalolla
Peräseinäjoelta Paraguayn Colonia Villa Alboradaan muuttaneista siirtolaisista kertoivat heidän sukulaisensa Aila Mäki-Kihniän johdolla. Manuel Holopainen asuu yhä Villa Alboradassa, samoin Kurikasta pikkupoikana vanhempiensa mukana siirtokuntaan muuttanut Iikka Laulaja.
Armenia-tapahtuma 29.11.2008 klo. 13.00 - 16.30
Armenia-tapahtuma järjestettiin 29.11. Armeniasta Seinäjoen seudulle muuttaneet perheet kertoivat kotimaastaan ja sopeutumisestaan Suomeen. Armenialaista musiikkia esitti Samvel Vardanjan ja armenialaisesta leivostarjoilusta vastasivat Vardanjanien perheet.
Australia-tapahtuma
Australian siirtolaisuuteen, kulttuuriin ja historiaan liittyvä tapahtuma järjestettiin 15.8.
Valko-Venäjä tutuksi 10.5.2008
Suomen Siirtolaisuusmuseo järjesti yleisötilaisuuden Valko-Venäjän kulttuurista, historiasta, siirtolaisuudesta ja nykypäivästä lauantaina 10.5.2008 klo 13 alkaen Terästalossa, Peräseinäjoella. Valko-Venäjästä kertoivat Suomi–Valko-Venäjä -seuran edustajat. Puheenvuoro oli myös Valko-Venäjältä lähiseudullemme muuttaneella ja Valko-Venäjällä matkailleilla. Tilaisuus järjestettiin yhdessä Seinäjoen kansalaisopiston kanssa.
>>> Lue lisää: Valko-Venäjä tutuksi
Karjalasta uusiin oloihin 8.3.2008
Suomen siirtolaisuusmuseo järjesti esitelmätilaisuuden viime sotien aikaisesta Karjalan siirtolaisuudesta otsikolla Karjalasta uusiin oloihin lauantaina 8.3. klo 13 alkaen Terästalolla, Peräseinäjoella. Esitelmän piti Lumivaara-Seuran puheenjohtaja Leo Malinen. Tapahtuman päätteeksi esitettiin n. 45 min kestävä Lumivaara kuvina -video. Tilaisuus oli kaikille avoin ja maksuton.
Volvolla kotiin 9.2.2008
Suomen Siirtolaisuusmuseossa oli esillä Ruotsinsuomalaisten arkiston näyttely, joka kertoo suomalaisten ja ruotsalaisten kohtaamisesta. Mötet mellan finnar och svenskar -näyttelyyn liittyen järjestettiin vapaamuotoinen esitelmä- ja keskustelutilaisuus, jossa Ruotsista palanneet siirtolaiset kertoivat kokemuksistaan naapurimaassa ja sopeutumisestaan jälleen Suomeen. Tilaisuus pidettiin lauantaina 9.2.2008 kello 13 alkaen Peräseinäjoki-salissa Terästalolla. Tilaisuus oli maksuton ja avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Muistelujen päätteeksi oli tarjolla pullakahvit.
>>>Seminaarit ja yleisöluennot 2007
>>>Seminaarit ja yleisöluennot 2006